Mikä on Tiimiakatemia ja miksi teemme tämän?

Tiimiakatemia on jo 25-vuotta Jyväskylässä toiminut yrittäjyyskoulutuksen huippuyksikkö täynnä innovatiivisia ja rohkeita nuoria. 

Yhteisössämme syntyi keskustelua siitä, miten me joilla on jo niin paljon, voisimme antaa niille, joilla ei ole sama tilanne. Keskustelu johti ideoihin ja ideoista syntyi kampanja: Näkee ketkä auttaa. 

Nyt on meidän aikamme antaa. Valitsimme kohteeksi Iceheartsin, koska pohjimmiltaan jaamme samat arvot. Me olemme yhteisö, joka tukee jäseniään ja hyväksymme toisemme juuri sellaisina kuin olemme. Annamme tukemme ja apumme toisillemme. Juuri se on yksi tärkeimmistä elementeistä päästäksemme kohti tavoitteitamme saada erinomaiset valmiudet yrittäjyyteen ja elämään Tiimiakatemian jälkeen.

Haluamme, että jokaisella lapsella on sama mahdollisuus saada yhteisön tuki rinnalleen. Haluamme, että se auttaa heitä eteenpäin elämässä, kuten se on meitä auttanut. Tahdomme jokaiselle taustasta riippumatta mahdollisuuden menestyä elämässä.

Me tiimiakatemialaiset haluamme kerätä 30 000€ näille nuorille. Tahdomme turvata ja tukea heidän tulevaisuuttaan Iceheartsin kanssa ja tehdä oma osamme nuorten syrjäytymisen vastaisessa taistelussa. Emme kuitenkaan voi tehdä sitä yksin.

 

Onko sinun yrityksesi yksi auttajista?

Nyt juuri sinun yrityksesi voi asettaa meille yritystoimintaanne liittyvän haasteen. Tämän haasteen parissa tiimimme lähtee työskentelemään 19.3.-20.3. toteuttaen käyttövalmiita ja sovellettavia ratkaisuja tarpeisiinne. Näistä ratkaisuista toteutamme kirjallisen materiaalin, joka auttaa teitä viemään ratkaisut suoraan käytäntöön. Tärkeää on se, että sinä olet se, joka päättää työllemme hinnan. Hinta määräytyy täysin kokemasi arvon mukaan.

Haasteesta saatu palkkio lahjoitetaan sellaisenaan ja kokonaisuudessaan Iceheartsille. Rahat menevät hyvään käyttöön ennaltaehkäisemään syrjäytymistä, edistämään lasten sosiaalisia taitoja ja luomaan lapsille pitkäkestoisen ja turvallisen aikuisen läsnäolon koko lapsuuden ajaksi aina aikuistumisen kynnykselle saakka.

OTA_yhteytta_kampanja.png

 

Sinun yrityksesi mukaan Näkee Ketkä Auttaa -kampanjaan?

Haastamme sinun yrityksesi osallistumaan kampanjaan yhdessä meidän kanssamme ja tekemään hyvää. Et tee ainoastaan hyväntekeväisyyttä, vaan saat myös jotain takaisin - vastaanotat uusia ratkaisuja yrityksesi haasteisiin.

Kun lähdet mukaan, olet mukana luomassa kampanjastamme merkityksellistä ja aitoa tapaa auttaa.


Kampanjan toteutus lyhyesti:

- Yrityksenne asettaa meille liiketoimintaanne koskevan haasteen, johon tarvitsette ratkaisua.

- Tiimiakatemian innovointitiimi ryhtyy työstämään tähän haasteeseen ratkaisua.

- Ratkaisuun käytetään aikaa 24 tuntia noin 5 henkilön tiimin voimin.

- Ratkaisusta tehdään teille visuaalinen raportti, joka esitetään teille sovittuna ajankohtana. 

- Teidän tyytyväisyytenne on tärkeintä ja te päätätte kuinka tiimi on onnistunut vastaamaan annettuun haasteeseen.

- Annatte arvosanan asteikolla 1-5, jonka mukaan hinta määritellään. Mitä paremmin suoriudumme, sitä paremmin pystymme auttamaan.

- Arvosananne perusteella lahjoitamme summan suoraan Iceheartsille tukemaan nuoria ja heidän kasvuaan.