Mikä on tämä Tuhonomia-kirja?

 

Olen nyt kevään ajan mainostanut kaikissa sosiaalisen median kanavissani tulevaa Tuhonomia-kirjaani. Aggressiivisen markkinoinnin keskellä en ole kuitenkaan liiemmin avannut tulevan kirjan sisältöä tai aihetta, joten viimeistään tänään on aika tulla kirjani kanssa näytille. Kirjani on nimittäin nyt valmis ja se julkaistaan 22.4.2016.


UNOHTUIKO TILATA? TILAA TÄSTÄ.


12874577_10153466887117078_1228092038_o.jpg


Heti alkuun minun on paljastettava sinulle, että tämä kirja on rakentunut paljolti Tiimiakatemian ympärille. Kävin tuota “laitosta” yhteensä kolme vuotta, ja suurin osa kirjan tarinoista kertookin noista ajoista. Uskon kuitenkin vakaasti kirjallani olevan annettavaa myös sinulle, ehkä Tiimiakatemian ulkopuolella olevalle lukijalle. Kirjassa esiintyvät tarinat ja kokemukset ovat täysin monistettavissa sinunkin elämääsi.

Opintojeni aikana minulla oli tapana kirjoittaa päiväkirjaa kokemistani hetkistä. Kahden vuoden opiskelun jälkeen, huomasin minulle kertyneen paksun nivaskan päiväkirjamerkintöjä. Mieleni teki kovasti polttaa taivaan tuuliin nuo lärpäkkeet, mutta jokin sai minut säästämään ne. Onnekseni en tuhonnut tekeleitäni, sillä mieleeni juolahti idea läpsäistä kaksi kärpästä yhdellä iskulla; kirjoitin kirjan ja opinnäytetyön päiväkirjamerkintöjeni pohjalta.

Mitä kirjaan ja kirjoittamiseen tulee, olen aina pikkuisen halunnut kirjailijaksi. Ei se minun ehdoton haaveeni koskaan ole ollut, mutta jokin siinä kirjailijan työssä on kiehtonut. Kirjailijat ovat ehkä luonteeltaan hiukan kapinallisia ja ei niin myötätuuleen meneviä yksilöitä. Oma kapinani tylsää opinnäytetyötä kohtaan ajoi minut kehittämään jotain omalta (toivottavasti myös muiden) kannalta hyödyllisempää. Taustalla kyti myös suuri halu tehdä sellaista, mihin en ollut aiemmin uskonut pystyväni. Jostain syystä olen myös aina onnistunut tuntemaan itseni niin kovin tärkeäksi, että halusin myös muidenkin saada lukea tekemisistäni.

Aloittaessani viime syyskuussa tämän kirjan kirjoittamista, tavoitteeni oli kahdessakymmenessä painoksessa. Onkin ollut hämmentävää huomata kirjan kiinnostaneen paljon laajemmin ja ennakkotilauksia tehtiin 140 kappaletta. Mukavia lukuhetkiä sinulle!

 

Jyväskylässä 23.3.2016

Valtteri Karjula

 

TILAA KIRJANI TÄSTÄ!